Friday, October 21, 2016

sukkia, poroja ja muuttopuuhia


 Syksyn Novita-lehdessä oli näiden aivan ihanien kirjoneulesukkien ohje. Pakko oli heti kokeilla ja tällaiset niistä sitten tuli. Ohjeen värit olivat niin mukavat että tein ensimmäiset sukat aivan niillä väreillä. Kettukarkkisukat ovat valmiina matkaan. Näitä olikin hauska neuloa, sillä niin pirteät olivat niiden värit.


Ompelupajalla on tehty pellavaisia tuotteita. Joulu lähestyy huimaa vauhtia ja liinoja on ommeltuna jo melkoinen määrä. Näistä poroista olisi tarkoitus tehdä kasseja. Yhden kassin sain jo ommeltuakin, mutta minä onneton silitin sitä hieman liian kuumalla raudalla, joten huonostihan siinä sitten kävi.


Poron malli on ystävättäreni tekemä ja mukavasti se näyttäisi kasseihin kuvaksi sopivan.


Ensimmäinen ruutumatto on jo otettu pois puista ja siitä tuli ihan kivan näköinen. Tämä matto oli minulla viime viikolla koululla tuotearviointipäivässä mukana ja sain paljon hyviä vinkkejä, miten voisin mallia kehitellä eteenpäin.


Harmaata, luonnonvalkoista ja mustaa on väreinä tilausmatossa, jota syntyy toisissa kangaspuissa.
Ja punaista ja valkeaa syntyy poppanapuissa, mutta siitä kuvia sitten myöhemmin.



Meillä on edessä muutto uuteen kotiin noin kuukauden kuluttua. Paikkakuntakin vaihtuu eli uusia tuulia on tiedossa koko loppuvuodeksi.
Hyvää lokakuista viikonvaihdetta kaikille.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...