Tuesday, January 26, 2016

Kaikkea uutta

Vuosi on pyörähtänyt käyntiin vauhdikkaissa merkeissä. Olen aloittanut Käsityöntekijän ammattitutkinnon opinnot Jyväskylän aikuisopistossa ja kovasti olen innoissani ollut koulun alkamisesta. Myös omalla pajalla on syntynyt monenlaista tuotosta tässä vuodenvaihteen ja alkuvuoden kuluessa.






Joulunpyhien ja uuden vuoden haasteellisena neuleprojektina olivat kielosukat. Titta Järvensivun ohjeella sukat valmistuivat, mutta kyllä niissä työtä riitti. Loppujen lopuksi päädyin vaihtoehtoon, jossa kirjoin kielon kokonaisuudessaan sukkaan neulalla. Tällöin lopputuloksesta tuli siistein ja sukka ei tullut liian tiukka säärestä.


Toinen neuleprojekti onkin sitten ollut anelmaiset. Nämä ovat mukava nopeat neuloa kirjoneuleraidoista huolimatta ja aivan pian nämä ensimmäiset valmistuvat. Tilauksessa on vielä kahdet tällaiset sukat. Myös kielosukkia olen luvannut neuloa vielä muutamat lisää :)






Ompelimossa on työn alla kaksi tilkkupeittoa. Molemmat tulevat samalla mallilla, mutta värit vaihtuvat. Syksyllä tein tuollaisen sinisävyisen pienemmän peiton sohvan päälle. Nyt olisi tarkoitus tehdä sitten ihan parisängynpeittoja. Pidän kyllä sinisestä väristä, mutta tällä kertaa minun makuuni on enemmän tuo pinkin sävyinen peitto.





Kankurin pajalla syntyy musta-puna-valkoista mattoa. Malli on edelleen sama kuin syksyllä kutomissani matoissa, mutta pian loimi loppuu...






Mutta eipä hätää uutta mallia jo kovasti suunnitellaan. Kävin tänään kirjastossa hamstraamassa kudontaan liittyviä kirjoja ja nyt on pää täynnä ideoita. Koulussa olemme tutustuneet kudonnan tekniikoista pujotuksiin ja poimintoihin ja myös siitä syystä kävin kirjastoa koluamassa.
Lopuksi tässä koulussa väsäämäni pieni tekniikoiden koetilkku, jonka eilen värkkäsin. Erityisesti innostuin pitsipujotuksista ja  punapoiminnasta, mutta kyllä kovasti polttelee myös lähteä kokeilemaan miten syntyisi ryijy.


Monenlaisia juttuja on siis työn alla ollut viime viikkoina. Olen nyt viettänyt muutaman viikon talvilomaa leipätyöstäni ja päässyt näin ollen mukavasti aloittelemaan opiskeluja. Mukavaa alkanutta vuotta ja aurinkoisia talvipäiviä kaikille.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...