Friday, November 15, 2013

Peitto

Tilaustyönä tehty tilkkupeitto on vihdoin valmistunut ja tällainen siitä nyt sitten tuli. Ainakin tilaaja vaikutti tyytyväiseltä lähtiessään peitto mukanaan tänään.




Peitto on tehty 140cm leveään sänkyyn, jossa on paksut puiset laidat. Ruutuplokkeja on 5 x 6 ja jokaisen ruutuplokin välissä on sitten kukallisesta kankaasta neliö. Tilaajan toiveena oli kellertäviä ja punertavia sävyjä mutta ei kirkkaita sävyjä, joten yritin sitten löytää hieman tällaisia murretun sävyisiä kankaita.




Tänään starttasi joulunajan myyjäisrumba omalta työpaikaltani sairaalalta ja mukavasti kului päivä ihmisten kanssa rupatellessa ja tehtiin hieman toki kauppojakin. Muutaman viikon kuluttua jatkamme sitten neljän päivän myyjäisrupeamalla. Eikä sitten aikaakaan kun on jo joulu.
Hyvää viikonvaihdetta kaikille.

Sunday, November 3, 2013

Joulupajan puuhia

Jouluisten käsitöiden pajalla on riittänyt kiireitä viime aikoina. Runsaan viikon kuluttua starttaavat ensimmäiset myyjäiset omalla työpaikallani ja niitä varten on ompelukone käynyt tiiviiseen tahtiin.



















Jouluisia lahjapussukoita olen ommellut erilaisilla kuvilla ja kankailla. Punaisesta pellavasta olen myös leikannut jo pussukoita, mutta niitä ei vielä ole ommeltu. Pussukoita on jo lähtenyt eteenpäin ennen kuin ehtivät myyjäispöytään.





Erilaisia kaitaliinoja olen myös ommellut punaisesta, valkoisesta ja luonnon värisestä pellavasta. Sabloonat kuviin ovat ystävättäreni tekemiä ja olen sitten harjoitellut jälleen kerran painohommia. Mukavaa puuhaa se on ja haaveilen jo, että osaisin tehdä itse sabloonoita. Ihania kuva-aiheita on paljon mielessä. Saas nähdä...







Neulepajalla on myös tehty töitä. Sukkia syntyy jonkinmoisella vauhdilla. Tilaustöitäkin on neuleissa jonkin verran. Tällaiset samanlaiset palmikkosukat ovat tällä hetkellä työn alla työkaverilleni. Langat ovat toisen työkaverini lampolasta. Kuvan sukat ovat ihan seiska veikasta neulotut.




Joulupukin apulaisen pajassa työt jatkuvat tulevina viikkoina entistä tiiviimpään tahtiin. Siitä tietää joulun olevan jo lähellä... Mukavaa uutta viikkoa kaikille!!!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...