Tuesday, December 18, 2012

Joulutunnelmaa Toivolan vanhalla pihalla


Tänään teimme ystäväni kanssa jouluisen retken Toivolan vanhalle pihalle aivan Jyväskylän keskustaan, jonne on joulunalusajaksi avattu joulupiha. Toivolan vanha piha on vanha käsityöläispiha ja nyt siis tänä syksynä avattu uudelleen alkuperäisessä merkityksessään.


Aloitimme kierroksen kellarikahvilasta, joka itsessään jo oli mukava elämys niin tunnelmaltaan kuin puitteiltaankin. Ja herkkuja oli tarjolla monensorttista.




Oli aivan kuin aika olisi hetkeksi pysähtynyt, kun nautimme kahvihetkestä tuossa ihanassa paikassa.




Sepän pajassa ja makasiineilla saimme ihastella kauniita kädentöitä. Nämä ihastuttavat vanhat kortit jäivät erityisesti mieleeni.



Lämpimissä sisätiloissa sijaitsevat mm. vaatehtimo ja lankapuoti, joiden tunnelmaa pääsimme myös aistimaan.





Kauniita kankaita ja matonkuteita löytyi paljon sekä aivan mahtavia neulelankoja sekä kaikenlaista tarviketta käsillä tekemiseen.


 Toivolan pihalla käynnin jälkeen suunnistin kaupungille, mutta kovin näyttivät ankeilta ja teennäisiltä keskustan liikkeiden joulukoristukset tämän kokemuksen rinnalla. Silmä ja mieli lepäsi tässä mukavassa yksinkertaisen kauniissa tunnelmassa. Tänne oli saatu luotua se aito ja oikea joulun tunnelma. Kumpa meidän kaupunkimme päättäjät ymmärtäisivät tällaisten vanhojen paikkojen merkityksen eivätkä hävittäisi kaikkea uusien ja "hienojen" ostosparatiisien tieltä.




Näiden kuvien ja tunnelmien myötä toivotan lämmintä ja siunattua joulunaikaa kaikille!!!

1 comment:

  1. Ihanan jouluisia kuvia!
    Oikein tunnelmallista ja siunattua Joulua, myös sinulle!

    ReplyDelete

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...