Thursday, June 30, 2011

Kesäilta torilla

Eilen illalla lähdimme katsomaan millainen on Jyväskylän iltatorin tunnelma. Pystytimme myyntipöydän hyvissä ajoin olihan tulossa kaunis kesäinen ilta.


Myös muutamia kirpputoripöytiä sekä joitakin käsitöiden myyjiä oli tullut myös mukaan torille, mutta kaiken kaikkiaan meitä oli isolla torilla todella vähän. Eikä kyllä torilla käyneiden ihmisten määräkään päätä huimannut.


Mukava oli kuitenkin rupatella ihmisten kanssa, jotka pysähtyivät myyntikojullemme katselemaan tuotteitamme. Kauppoja emme paljonkaan tehneet, mutta silti illasta jäi mukava fiilis. Ainoana miinuksena oli parkkisakot, jotka olimme illan aikana saaneet, kun emme olleetkaan laittaneet autoa oikealle kohdalle :(
Toinen automme onneksi säästyi sakoilta. Ensi kertalaisia kun olimme emme tienneet minne auto sijoittaa, jotta se olisi ollut torimyyjille tarkoitetuilla paikoilla.


Elokuulle olemme varanneet toisen illan toria varten ja toivottavasti tuolloin saisimme myös hieman kauppaa tehdyksi. Saimme kuitenkin mukavan pienen väläyksen toritunnelmasta eilen illalla ja voin vain kuvitella miten mukavia päivät ja illat ovat sellaisilla toreilla, joissa ihmisiä todellakin käy paljon.
Ihanaa kesäistä viikonvaihdetta kaikille!!!

Saturday, June 18, 2011

Kesäisiä tilkkuliinoja

Tänään kun on ollut hieman pilvinen lauantai-päivä sain viimeisteltyä kaksi tilkkuliinaa, jotka ovat odottaneet viimeistelyä muutaman viikon. Viime viikon hellesäät eivät houkuttaneet ompelukoneen äärelle ja töissäkin täytyi välillä käydä...


Tämä sinisävyinen liina on omastakin mielestäni varsin onnistunut. Myös rakas puolisoni kehui tätä liinaa kauniiksi, joten uskottava se on...:)


Voisimpa kuvitella, että tämä liina sopisi mukavasti mökille keittiön pöydälle näin juhannusjuhlan aikaan.



Toinen valmistunut liina on hempeissä vihreän ja vaaleanpunaisen sävyissä. Nämä värit myös ovat melko kivasti onnistuneet.



Varsin kesäisen kepeä mieli tulee kun tämän liinan laittaa kahvipöytään. Josko pian saisi pöytään myös kesän ensimmäisen mansikkakun..:)



Minä vietän Keskikesän yöttömän yön juhlan yövuorojen merkeissä töissä, mutta teille ketkä nautitte siitä lomaillen ja vapaapäiviä viettäen oikein ihanaa ja leppoisaa Juhannuksen aikaa!!! Ja meille kaikille, jotka vietämme Juhannuksen töissä toivon rauhallista Juhannusta!!!

Sunday, June 12, 2011

Hellepäivien puuaskarteluja

Viimepäivät ovat olleet helteisiä, mutta toimettomana en näinä päivinä kuitenkaan ole ollut. Vapaapäivät sattuivat hyvään saumaan ja mökillä olen kokeillut uusia ideoita.


Löysin mökiltä ison pinon vanhaa ulkovuorauslautaa ja siitä sain idean tehdä ovikylttejä ym. juttuja talven myyjäisiä varten. Yllä olevat laudat maalasin ulkomaalilla valkoiseksi ja niihin on tarkoitus sitten maalata tekstejä myöhemmin.


Myös tällaisia värkkäilin ja näihin on myös tarkoitus kiinnittää pieniä kylttejä tai mitä nyt sitten satunkaan keksimään. Puu on käsitelty öljyvahalla ja pinnasta tulikin aika kaunis eli vanha puu jää kauniisti näkyviin.



Nämä kyltit on kokeilukappaleita ja ne on maalattu ihan käsittelemättömälle puupinnalle. Pinta on kauniisti harmaantunut ja siksi ajattelin jättää sen aivan sellaiseksi. Simpukan kuoret ovat koristeena ja niitä ei vielä ole kiinnitetty paikalleen. Alkuperäinen ajatukseni oli nimittäin laittaa koristeeksi kangas-sydämet, mutta myös nämä simpukan kuoret näyttäisivät sopivan kivasti koristeiksi.

Ensi viikolle on luvannut jälleen sateita joten voi olla, että ompelukone on taas käytössä. Sain työkaveriltani ison pinon kankaita, jotka olivat jääneet käyttämättömäksi ja niistä on suunnitteilla monta mukavaa juttua...:) Ihanaa kesäistä viikkoa kaikille!!

Sunday, June 5, 2011

Over the rainbow

Somewhere over the rainbow
Way up high,
There´s land that I heard of
Once in a lullaby.


Somewhere over the rainbow
Skies are blue,
And the dreams that you dare to dream
Really do come true.


Someday I´ll wish upon a star
And wake up where the clouds are far
Behind me.
Where troubles melt like lemon drops
Away above the chimney tops
That´s where you´ll find me.


Somewhere over the rainbow
Bluebirds fly.
Birds fly over the rainbow
Why then, oh why can´t I?


If happy little bluebirds fly
Beyond the rainbow
Why, oh why can´t I?




Somewhere over the rainbow
The dreams that you dream
Really do come true.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...