Wednesday, December 21, 2011

Me käymme Joulun viettohon

Enää muutama päivä ja sitten on joulu. Meillä alkaa hiljalleen olla jouluvalmistelut tehtynä ja viimeiset ostokset käytiin tänään tekemässä. Kodissa näyttää ja tuoksuu joululta. Ulkona on hieman synkkää, sillä lunta ei ole juuri nimeksikään, mutta onneksi sisällä on lämmintä ja tunnelmallista.


Pitkän tovin kiersimme Viherlandiassa ja tutkailimme toinen toistaan upeampia jouluisia kukka-asetelmia. Päädyimme kuitenkin perinteisiin joulutähtiin. Itse väkersimme sitten asetelman joulutähden ympärille ja vaikka itse sanonkin tuli asetelmasta vähintääkin yhtä hieno kuin niistä, joita kaupassa näimme.



Tänä jouluna halusin tuoda sisälle hieman ihan oikeita havuja tuomaan tuoksua ja tunnelmaa. Kuusta kun meille ei sisälle voi tuoda niin ajattelin kokeilla männyn oksia. Syksyllä löysimme myös kaatuneen rungon alle litistyneen katajan, josta uskalsimme ottaa muutaman oksan ja niitä myös laitoin mukaan näihin asetelmiin. Mustikan varvut ovat myös todella kauniita joukossa.



Kuopiolainen vartija-tonttu pitää silmällä meitä, jotta sopu ja rauha vallitsisi tänäkin jouluna meidän kotona. Punaiset puiset kynttilän jalat ovat minun ehdotottomia suosikkeja. Ne tuovat ajattomuudellaan kotiimme menneiden aikojen tunnelmaa.




Alakertaan halusin tehdä paikan, jossa voi nähdä sen ensimmäisen joulun sanoman. Meille on syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus Herra Daavidin kaupungissa. Enkeleiden kuoro julistaa suurta ilosanomaa, joka on tuleva kaikille kansoille.


Tänä vuonna on minun vuoroni olla jouluna töissä. Aloittelen työrupeaman huomenna ja jatkan aina ensimmäiseen arkipäivään joulun jälkeen saakka. Ompelupaja on hiljentynyt joulun ajaksi odottamaan uutta vuotta ja uusia ideoita.




Kaikille teille Rauhallista ja Armorikasta Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen syntymäjuhlaa!!!

Saturday, December 10, 2011

En valtaa enkä kultaakaan, vaan rauhaa päälle maan





                                              Suo kotihin jos pieneenkin, nyt joulurauha suloisin.
                                                        Hyvää kolmatta adventtia kaikille!!

Sunday, November 27, 2011

Hoosianna Daavidin Poika, kiitetty olkoon Hän

Ensimmäinen Adventti ja joulun odotus voi ihan virallisesti alkaa. Myös meille ilmestyivät tänään ensimmäiset merkit lähestyvästä joulust. Ostin olohuoneeseen viime viikolla verhokankaan ja tänään sain verhot ommelluksi ja ikkunaan.


Myös ikkunat saivat koristeikseen tähdet ja hieman lisää kynttilöitäkin nostin esille lämmintä tunnelmaa luomaan.


Verhot eivät ole mitenkään erityisesti jouluiset, mutta ihastuin tähän kankaaseen kovasti ja mukavat talviset verhot niistä tulivat ja hieman vaalean punaista tuomassa lämmintä sävyä ikkunoihin. Kävimme Laukaassa tutustumassa uuteen käsityöpuotiin Kretliiniin ja siellä silmiini osui tämä kangas, joka on Clarke&Clarken mallistosta.


Hyllyllä istuvan tonttu-ukon ostin Kuopion Yliopistollisen sairaalan puodista. Olen syksyn ajan käynyt Kuopiossa täydennyskouluttautumassa ja joka kerta on pitänyt tuossa ihanassa puodissa piipahtaa.


Viimeiset viikot ovat olleet todella työntäyteisiä. Myyjäisiä on ollut jo useammat ja vielä olisi muutamat edessäpäinkin. Eilen pidimme myyjäiset kirkollamme ja varsin mukavasti jälleen väkeä kävi ostoksilla. Lähetystyön hyväksi myytiin monta sukkaparia, joululiinaa ja leivonnaista. Lähettimme Thaimaassa ovatkin tarvinneet aivan erityisesti apua ja esirukouksia tämän syksyn aikana. He kun ovat siellä keskellä Thaimaan tulvia ja myös heidän kotinsa on ollut tulvan alla ja he asustelevat nyt tilapäisessä kodissa. Käy kurkistamassa heidän kuulumisia lähemmin heidän blogissaan.


Neulomuksia on viime ajat tehty urakalla, tilaustöitä kun kertyy melko paljon näin joulun alla. Nämä langat ostin myöskin Kretliinistä. Mukava kun sieltä saa näitä ihania Dropsin lankoja. Työn alla on säärystimet työkaverilleni Nepal-langasta, joka on muuten aivan ihanan pehmeää ja tukevaa lankaa.


Myös sukkia on tullut neulottua runsaasti. Harmaat sukat ovat lähdössä työkaverilleni ja pitkät palmikkosukat ovat taas menossa pukin pakettiin...:) Nuo pitkävartiset sukat ovat todella ihanat ja luulenkin, että teen itselleni samanlaiset. Lankana näissä sukissa on Seitsemän Veljestä. Pitkään sukkaan menee noin yksi kerä/sukka ja harmaat sukat tulivat yhdestä kerästä,


Kulunut syksy on ollut kiireinen sekä työrintamalla, että myös osittain meidän alkusyksyisen muuton vuoksi. Kovin paljon en ole ehtinyt ompeluksia tekemään, vaikka kovasti olisin halunnut. Nämä joulukankaat ostin jo lokakuussa eurokankaasta ja vieläkin haaveilen, että ehtisin jotain niistä väsätä jouluksi, mutta saa nähdä.


Tässä kuva uuden kotimme minun valtakunnastani eli ompelupajasta. Tämä on hieman pienempi huone kun vanhassa kodissamme, mutta kyllä tänne silti mahtuu näpertelemään. Haaveilen vielä saavani paremmat työpöydät, jotta tasotilaa tulisi enemmän. Nyt pöytätilaa on niukasti ja tilkkujen leikkaamista varten oleva pöytä on matala, joten se on hieman hankala. Ikeassa jo hieman mittailin sopivaa pöytää, mutta vielä se jäi muiden tärkeämpien ostosten jalkoihin.

Tänään on ollut mukava päivä, kun on voinut hieman hengähtää ja nauttia ensimmäisen adventin tunnelmasta. Väsymys alkaa jo painaa kiireisen syksyn jäljiltä ja pimeyskin tuntuu jo hieman raskaalta. Olisi niin kiva jos tulisi vihdoinkin lunta.
Vesa-Matti Loirin joululevy soi taustalla ja voin hetken haaveilla, että aika seisahtuisi ja voin vaan olla ja nauttia rauhasta ja hiljaisuudesta. Kynttilöiden valo lämmittää sydäntä ja voin tuntea Taivaallisen Isän läsnäolon.
Hyvää alkavaa viikkoa kaikille.

Saturday, November 12, 2011

Joulukorttipaja

Viimepäivät meidän pajalla on valmistunut joulukortteja. Tulevana perjantaina on ensimmäiset joulumyyjäiset ja niitä varten olen hieman värkkäillyt myös joulukortteja.


Tänä vuonna kokeilin aivan erityyppisiä kortteja kun aiemmin. Kaikki mallit ovat ihan omasta päästä keksittyjä, vaikkakin paljon löytyisi myös malleja, joiden mukaan kortteja voisi tehdä.



Korttipohjat olen ostanut valmiina Sinellistä ja tiimarista ja koristuksia olen näiden lisäksi löytänyt myös Sinooperista. On todella vaarallista eksyä näin joulun alla askartelukauppaan, sieltä kun ei koskaan voi lähteä tyhjin käsin pois...:)



Myös muut myyjäistuotteet alkavat pikkuhiljaa olla valmiina, vain jotain on vielä viimeistelemättä. Mukava on taas aloittaa tämä jo perinteeksi muodostunut joulumyyjäisten sarja. Taitaa olla niin, että ne ovat jo osa joulutunnelmaa, eikä ilman niitä joulun odotus olisi yhtä mukavaa.


Huomenna juhlistamme isänpäivää. Tänä vuonna Pappa on terveyskeskuksessa ja odottaa paikkaa palvelutaloon, joten siinä mielessä meidän isänpäivä onkin hieman erilainen. Pappa täyttää pian 90 vuotta ja ikä on jo niin korkea, ettei enää ilman ympärivuorokautista apua pärjää.
Meillä ei vielä tänäkään vuonna hartaista toiveistamme huolimatta juhlita kotona ensimmäistä isänpäivää. Asiat kun eivät aina mene niin kuin on toivonut, mutta ehkä ensi vuonna....:)
Tunnelmallista isänpäivän viikonvaihdetta kaikille!!!

Tuesday, November 8, 2011

Joulu on hiipinyt ajatuksiin

Viimepäivinä on todenteolla täytynyt miettiä jouluisia juttuja, sillä joulu lähestyy jo kovaa vauhtia. Ajatukset eivät vielä lainkaan tahdo päästä jouluisiin tunnelmiin, sillä talvesta ei täällä Keski-Suomessakaan ole vielä tietoakaan. Edes pientä lumihiutaletta ei ole vielä näkynyt ja lämpötilat hipovat vielä kymmentä astetta. Yhden jouluisen tilkkuliinan olen saanut kuitenkin valmiiksi.


Liina on tehty samalla mallilla kun kesäksi tekemäni liinat, värit vain ovat jouluisemmat. Reunuksen miettiminen meinasi olla hieman haastavaa, mutta rakkaan mieheni tarkan värisilmän avustamana tuli lopputuloksesta tällainen.



Joulukorttitehtaan tuotanto on myös hiljalleen käynnistynyt.


Korttitarpeita olen keräillyt pikkuhiljaa vuoden varrella. Sinelli ja Sinooperi ovat lempipaikkojani, mutta myös Tiimarista löytyy erinomaisia materiaaleja korttien tekemiseen.


Kokeilimpa minäkin näitä suosittuja sisustussydämiä. Valitsin ehkä hieman haasteellisen kankaan pohjaksi ja tuntui ettei vanu mitenkään asetu sydämen sisälle. Sydämistä tuli minun makuuni hieman "paakkuisia". Ehkä harjoitus tekee mestarin ja onnistun vielä jonain päivänä....:)


Tämä kaunis iltrusko on kuvattu tänään kun ilta alkoi hämärtyä. Minä olin vasta herännyt, kun teen tämän viikon jälleen yövuoroa. Kamera ei taltioinut maisemaa ihan sellaisena kun sen itse näin, mutta upea maisema keittiömme ikkunasta avautui.


Tunnelmallista syksyistä viikkoa kaikille ja toivotaan, että pian saamme valkean maan....:)

Monday, October 31, 2011

Paluu ihmisten ilmoille

Vihdoin ja viimein meidän nettiyhteys toimii. Kummallista miten sitä onkin tullut riippuvaiseksi tästä vekottimesta. Yli kuukausi ilman kiinteää nettiyhteyttä pelkän puhelimen varassa tuntui pitkältä ajalta. Mutta toisaalta aikaa on jäänyt paljon muuhun. Uusi koti on sisustettu ja vuosien tauon jälkeen olen jälleen aloittanut myös kuntosaliharrastuksen ja se onkin kovasti piristänyt tätä syksyä.
Tässä muutamia kuvia tilkkupeitoista, joita olemme tämän syksyn aikana väkertäneet.


Retropeitto on valmis ja lähtenyt jo eteenpäin ystävälleni. Peitto onnistui loppujen lopuksi yllättävänkin hyvin, vaikka kaiken kirjavat värit alkuun tuntuivat hankalilta saada yhteen. Ystäväni kuitenkin vinkkasi, että värit saavat olla peitossa ihan "villisti" ja sitä ne todellakin nyt ovat.



Olemme tehneet toisen peiton, jossa käytimme näitä samoja värejä ja lisäsimme vielä muutaman kankaan, joten siitä on tulossa vieläkin villimmän näköinen. Tuosta peitosta kuvia myöhemmin.


Marimekon pirteät värikkäät kankaat pääsivät tässä peitossa kyllä näyttämään koko loistonsa, mutta erityisen kivat kankaat mielestäni ovat nuo omppukankaat. Niissä on todellakin sitä retrotyyliä.


Tässä sitten peitto hieman hillitymmissä sinivalkeissa sävyissä. Peiton nimi oli tilkkukirjassa "jään sininen peitto", mutta kyllä tässä peitossa ennemminkin näkyy Suomen sinivalkoinen kesä. Kankaissa on paljon kukkia, joten senkin vuoksi peitto näyttää ennemminkin kesäiseltä. Ajatus oli alunperin tehdä peitosta hieman merihenkinen, mutta kyllä tunnelma sopii paremminkin järvenrantamaisemaan.



Peitto on parinsängyn peiton kokoinen ja toivottavasti se pääsee uuteen kotiin seurakuntamme joulumyyjäisistä. Jouluisia käsitöitä olen ehtinyt hieman aloitella ja neuletöitä on myös valmistunut, mutta hieman vähemmälle ovat tänä syksynä käsityöt jääneet. Paitsi, että olemme muuttaneet niin syksyn aikana olen käynyt ammattiini liittyen täydennyskoulutusta Kuopiossa ja se on vienyt aikaani, joten on ollut pakko hieman hillitä ompeluintoa.
Syksy on ollut pitkä ja lämmin vaikkakin hieman sateinen. Nyt tuntuisi kuitenkin jo mukavalta saada hieman lunta...sitä odotellessa mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!!

Saturday, October 15, 2011

Vielä mukana

Pitkä tovi on vierähtänyt edellisestä tekstistä. Ensin olivat muuttokiireet ja uuden kodin sisustus. Nyt on sitten vielä esteenä ollut se, että uudessa kodissamme ei vielä ole tietokoneyhteyttä ja siitä kiitos "nopealle ja ripeälle" Soneralle...:) Vielä muutama viikko ennen kuin saamme liittymän auki.
Toimettomana ei kuitenkaan ole oltu vaan kaikenlaista käsityötä on tänäkin aikana syntynyt. Niistä lisää myöhemmin. Tässä tämän päivän tuotos uuden kotimme oveen toivottamaan vieraat tervetulleeksi.



Syksyisen kuulakasta viikonloppua kaikille!

Monday, August 22, 2011

Retropeitto viimeistelyä vaille valmis

Aika kuluu kuin siivillä, pian on kesä eletty ja käännytään syksyyn. Minulla on edessä kiireiset tulevat viikot, sillä valmistelemme juuri muuttoa uuteen kotiin. Elelemme täällä pahvilaatikoiden keskellä ja kohta on aika ompelimokin pakata laatikoihin uuteen kotiin siirtymistä varten.


Äiti on ehtinyt tekemään ompeluprojektin jo lähes valmiiksi. Minun peittoni ei vielä ole ihan kuvauskunnossa.


Peitosta puuttuvat enää reunakanttaukset ja taustakangas ja sitten se onkin valmis. Edelleenkin tätä peittoa katsellessa ei voi muuta kuin hymyillä, sillä niin iloisen värikäs se on.


Tämä peitto tuo valoa ja iloa pimeneviin iltoihin ja pian luonto hehkuu kilpaa peiton kanssa kirkkaissa väreissä.
Aurinkoista ja lämmintä alkanutta elokuista viikkoa kaikille.

Tuesday, August 9, 2011

Retropeitto

Tässä se nyt on aluillaan, viimeisin projektimme. Äitini oli nopea ja ehti jo tällaisen palan ommella valmiiksi niin, että näemme hieman millainen peitosta tulee.


Ja kyllähän peitosta varsin komean värinen tulee. Iloisia sävyjä, jotka taatusti tuovat hymyn kasvoille ja mielen keveäksi. Kuvat ovat valitettavasti hieman heikkolaatuisia, sillä ne on otettu kännykän kameralla, jolla en suinkaan yleensä kuvaa.


Sain ihanan tunnustuksen Heliltä ja lähetän sen nyt eteenpäin muutamalle ihanalle blogiystävälle maailmalle.


I got this beautiful award from Heli, Thank you very much. And I send it forward to Heather and Laura. I is always so great to visit at your beautiful blogs.

Vielä on kesää jäljellä, vaikka ilma juuri nyt näyttääkin varsin syksyiseltä, mutta vielä on upeita lämpimiä päiviä tulossa, joten nauttikaamme niistä ennen kuin taas pitkä syksy ja talvi saapuu.

Friday, July 22, 2011

Lomailua ja alennusmyyntejä

Kesäloman ensimmäinen viikko on kulunut kuin siivillä. Monenlaisia kivoja juttuja olen jo ehtinyt tekemään ja vielä on monia suunnitelmia. Osa taitaa kyllä jäädä toteutettavaksi lomalla nro2. joka on luvassa syyskuussa.
Kangasvarastoja olen täydentänyt sekä alennusmyynneistä, että myös muilla löydöillä.


Yllä olevat kankaat on hankittu peittotilausta silmällä pitäen ja toivottavasti nämä kankaat ovat nyt sitten toiveiden mukaisia. Kankaissa on pirteitä Marimekon värejä ja erityisesti tykästyin noihin omppu-kankaisiin, jotka tilasin kangas-mallasta. Myös kodin ykkösiltä löysin kivoja kankaita.
Alla olevat kankaat ovat myös viimepäivien löytöjä ja niinkuin voi huomata siintelee mielessä jo hieman tuleva Joulun aika. Tuo punainen tähtikangas kun on varsinainen herkkupala Joulukangas kokoelmiini...:)


Huomenna suunnistamme kimpsujen ja kampsujen kanssa Uuraisille toritapahtumaan. Uuraisten viikolla on perinteisesti aina toritapahtuma ja nyt päätimme lähteä ensi kertaa mukaan. Toivomme kovasti, ettei ukkossää yllätä kesken kaiken.


Tänään hellettä uhmaten leipaisin huomista varten marjapiirakoita. Myös hieman mustikoita sain matkaan myytäväksi. Hieman jännittää, sillä tämä on nyt taas aivan uusi kokemus meille.


Myös hieman kirjatäydennystä olen saanut hankituksi. Näissä kirjoissa on taas valtavasti upeita ohjeita erilaisiin käden töihin. Eilen kun pistäydyimme hetkiseksi ennen sadetta mustikkametsään, tein jälleen paljon löytöjä, joista voi askarrella syksyn tullen monta kivaa juttua.

Aurinkoista kesäistä viikonvaihdetta kaikille!!!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...