Sunday, December 19, 2010

Meidän Joulua- our Christmas

Pikkuhiljaa alkaa kotimme valmistautua jouluun. Kiireisen syksyn jälkeen on mukava hetkeksi hengähtää. Vielä torstaihin saakka kun jaksaisi yöt töissä viettää pääsisin nauttimaan joulurauhasta. Olen luvannut miehelleni, että vietän joulunpyhät leväten ja läheisten seurasta nauttien.


Ompeluhuoneeni on siivottu joulukuntoon ja ennen joulua siellä saa tehdä korkeintaan pieniä paketointihommia. Ompelukonetta ei enää saa esille ottaa ja kankaatkin ovat kasassa odottamassa uutta vuotta ja uusia suunnitelmia.


Pöydällä oleva kaunis punainen poppanaliina on joululahja anopilta ja se on jo monena vuonna ollut meillä joulunaikana pöydällä tai piirongin päällä. Kauniin kanaverkkoenkelin olemme myös saaneet lahjaksi hyviltä ystäviltämme.


Myös eteinen sai jouluasun. Peilin yllä olevat ihanat piparipojat ostin viime viikonloppuna järjestöjen joulumessuilt. Ihastuin piparipoikiin oitis kun näin ne ja Tilda kirjasta ehdin jo katsella niiden ohjetta ensi vuotta ajatellen. Lumiukko kirjontatyö on joululahja äidiltäni ja tontut ovat omaa käsialaani.



Myös makuuhuoneemme on saanut jouluisen ja talvisen ilmeen. Joulunpyhien aikaan on mukava istahtaa nojatuoliin katsomaan jouluisia ohjelmia televisiosta ja välillä katsella ulos talviseen maisemaan.


Keittiömme sai talveksi uuden ilmeen kun mieheni entisöi meille uuden ruokapöydän. Kodin ykkösistä löysin meille ihanan uuden lampun ja verhot löytyivät vuorostaan Anttilasta. Verhot ovat joka huoneessa samanlaiset, mutta makuuhuoneiden väri on hopean harmaa. Joululiina on omaa käsiaani eli pellavainen liina jossa tähtiä. Nämä liinat olivat varsin suosittuja tämän syksyn myyjäisissä ja vähällä oli ettei oma joulupöytämme jäänyt ilman liinaa...



Tämän ihanan tonttutyttö purkin sain rakkaalta työkaveriltani joulumuistamiseksi. Hän suunnisti haistelemaan uusia tuulia uuteen työpaikkaan ja kovasti on jo tullut häntä ikävä, mutta onneksi yhteydet silti pelaavat ja ystävyytemme saa säilyä välimatkasta huolimatta. Taustalla oleva joulupukki kirjontatyö on joululahja äidiltäni.


Joulukuusemme on tänä vuonna valko-hopeisin värein koristettu. Muutenkin kotimme on saanut entistä enemmän valkeaa sävyä ja siksi tahdoin myös kuusen koristaa näillä sävyillä. Viime jouluksi saamamme lasienkelit toki ripustimme kuusta koristamaan vaikkeivat aivan juurin hopeisia olleetkaan, mutta sen verran kauniit ne ovat ettei niitä voi kuusesta pois jättää.


Myös oleskelutilan sohva sai lisää vaaleaa sävyä kun ostin siihen myyjäisistä valkeat tyynyt ja kauniin valkean fleece-turkis huovan. Keinutuolin matto on myös myyjäisistä ja sen joulunpunaisen sävyn halusin olohuoneemme väripilkuksi. Matot ovat omaa käsialaani vuosien takaa.


Sohvapöydän liina on rakkaan seurakuntasisareni käsialaa ja olen sen myyjäisistä ostanut joitakin vuosia sitten. Se sopii juuri meidän olohuoneemme tunnelmaan ja mielestäni liina on aivan erityisen kaunis. Kynttilän jalka ja mansetti ovat rakkaan mummoni peruja ja ovat siis muistoja vuosikymmenten takaa. Joka joulu se koristaa meidän pöytäämme.


Joulu on tulvillaan ihania tuoksuja ja kauniita tunnelmallisia hetkiä. Joulu tuo mieleen paljon ihania muistoja menneiltä vuosilta ja muistoja ihanista rakkaista ihmisistä. Joulu on täynnä ihanaa läheisyyttä ja lämpöä. Kaikki touhuaminen ja joulun valmisteleminen on osa tuota ihanaa tunnelmaa ja melkeimpä yhtä tärkeää kuin itse joulun viettäminenkin.


Sydämessäni on tänä jouluna yksi toive ja yksi pyyntö. Että Joulun Herra Jeesus Kristus siunaa kaikkia rakkaitani ja ystäviäni. Hän tietää heistä jokaisen sydämen kaipauksen ja jokaisen toiveet. Täyttyköön jokainen toive ja rukous tämän joulun aikana. Saakoon Joulun Lapsi kohdata jokaisen henkilökohtaisesti ja vastata jokaiseen rukoukseen.
Lämmintä ja siunattua joulunaikaa jokaiselle

2 comments:

  1. Ihanan jouluisen rauhallista tunnelmaa :) SInulta tuo tarinoiminenkin sujuu mukavasti.

    ReplyDelete
  2. Hej Maarit
    I enjoy every report on your wonderful works. With Google Translater I can understand your finnish texts. It's so wonderful!

    Now I wish you Merry Christmas und a Happy New Year with health and joy and a lot of creative ideas. I look forward on your blog.

    Love,
    Margrith

    ReplyDelete

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...