Wednesday, September 1, 2010

Tämän päivän kokeiluja

Aloittelin tänään jouluisten tilkkutöiden suunnittelun. Alkuun kävin läpi tilkkutyökirjoja, joista löytyikin monta mukavaa mallia toteutettavaksi. Sitten täytyikin käydä läpi, millaisia valmiita paloja minulla oli varastossa viimevuodelta, ja miten niitä sitten yhdistellä uusiin kankaisiin.

Tällä samalla idealla toteutin jo viimevuonna kaitaliinoja jouluksi ja mielestäni niistä tuli niin kivoja että ajattelin käyttää samaa ideaa tänäkin vuonna, joskin hieman muokkaillen sitä.

Nämä pikkuneliöt ovat 1,5 tuumaa, joten ne ovat melko pieniä. Leikkasin ne pitkistä kaitaleista, jottei tarvitsisi ihan niin paljon ommella pikkusaumoja. Säästää jonkin verran aikaa ja vaivaa. Viime vuonna tosin leikkasin kyllä jokaisen palan erikseen, kun minulla oli varastoissa niin runsaasti pikkukangaspaloja. En raaski heittää pieniäkään paloja roskiin, joten nämä mallit ovat hyviä jämäpalojen tuhoamista varten ja lopputulos on usein melko veikeän näköinen.

Ja tällaisia blokeja sain sitten tänään ommeltua. Nämä ovat vähän sellaisia koeyksilöitä, joiden pohjalta lähden sitten suunnittelemaan liinoja ja mitä nyt sitten muuta keksinkään.





Mallipaloista tulikin melko mukavan jouluisia. Punainen ja valkoinen ovat taattu yhdistelmä, mutta myös vihreä tuo siihen oman mukavan lisän. Ensimmäiseen malliin tuli vihreää ehkä hieman liikaakin, mutta kunhan saan siihen reunukset suunnitelluksi voi lopputulos olla ihan herkullinenkin.
Nämä mallit löytyvät Lise Bergenen kirjasta "Tilkkutöitä Jouluksi". Kirjassa on ihania jouluisten tilkkutöiden ohjeita ja kaikkia malleja on helppo muunnella yksinkertaisten ohjeiden avulla.


Ilta on hämärtynyt ja syksy tänään ihan kalenterin mukaankin alkanut. Kynttilät tuovat mukavan lämpimän tunnelman pimeneviin iltoihin. Saakoon syksyiset illat olla onnea ja lämpöä tulvillaan.

2 comments:

  1. Kauniit tilkku kehittelyt.
    Värit ihanat, pidän just noista, kohta laitan verhot tummemmat kesän jälkeen, ja ne on tuon tumman punan väriset.
    Kumpa jo olisi aikaa ompeluihin, ei vielä..silläaikaa on ilo ihailla esim. täällä kauniita tilkkutöitä.
    Kauniin valon tuo tuo kynttelikkö liinalla, ihana :)

    Kaunista syksyä :D

    ReplyDelete
  2. Kiitos Maarit!
    Ja vielä Jyväskylästä, siellä asuu tyttäreni.

    Kuule, onko mahdollista saada tuota sinistä peittoa sivupalkissa, niin sitä yhtä neliötä suurennettuna, kovasti kiinnostaa, kuten tiedät, ja on niin kaunis, vai onko jossain sinun vanhoissa postauksissa se esillä?
    Voisin todella tuolla mallilla alkaa talvella tekemään, kun ensin kankaita kerään.
    Jos niitä nyt mistään löytyy, pienikukkaisia, kahdessa liikkeessä kävin, ei yhtään sinikukkaista, eikä edes sopivaa sinistä..huoh :(

    ReplyDelete

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...